Olin tänään 10.3. kutsuttuna paikalle tukihenkilöksi, kun 92 v ikäihminen koitti saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuskorttia. Kovien vääntöjen kautta hänelle oli myönnetty sosiaalipuolen kuljetuspalvelukortti. Sillä kortilla saa ajaa kotikunnassa julkisen liikenteen hinnalla. Kun henkilöllä ei tarvitse kotikunnassaan käydä muualla, kuin vaimovainajan haudalla, hän haluaisi sukulaisten ja tuttujen luokse naapurikuntaan. Kun lisäksi lääkäri totesi ikäihmisen liikuntarajoitteiseksi ja kykenemättömäksi matkustamaan julkisilla valineillä, pyysimme sosiaalipuolen henkilöä paikalla, joka oli viimein hoitanut nyt voimassa ja hallussa olevan SHL-kortin. Sosiaalivirkamies kysyi minulta, miksi olemme kokoontuneet? Kerroin hänelle, että kai se tuli selväksi jo kuukausia sitten, jolloin puhuimme ja sovimme tapaamisen. Pandemia siirsi kokouksen tänne asti. Nyt ikäihmiseni ja minut on rokotettu, joten voimme tavata. Hän kertoi, että hän on väärä henkilö, koska liikuntarajoitteiset kuljetuspalvelut eivät kuulu hänelle. Kysyi, miksei täällä ole ko virkamies? Lisäsin vielä, että silloin kun toimin viranomaisena, laki edellytti, että jos kansalainen tulee ”minun” luukulle ja totean, että hän on väärässä paikassa, minun pitää ohjata kansalainen oikealle luukulle.
No, pääsimme yhteiymmärrykseen. Virkamies täytti yhteisymmärryksessä ikäihmiseni kanssa tulevan kortin hakemuksen tietokoneellaan. Sitten virkamies lähti kunnanvirastolle tulostamaan hakemusta ja vielä päivän päätteeksi lupasi tulla hakemaan paperiin ikäihmiseni nimikirjoituksen. Sitten tulee joskus uusi vastuuvirkamies tekemään saman haastattelun, kuin tänään tehtiin ja minä matkustan 300 km, jotta olen paikalla tukena. näin työpäivät kuluvat rattoisasti.
Kun sitten esitin tai kerroin, että kun ja jos ikäihmiseni saa ko kortin, me valitsemme vakiotaksin ikäihmiselleni ajoihin. Ei kuulemma käy. Hänelle annetaan puhelinnumero, josta taksi tilataan. Siis joka kerta uusi, outo kuljettaja vanhuksen kuskiksi. Sanoin, että tuossahan ei ole mitään järkeä. Vaikeutetaan vain vanhuksen arkea ja kykyä tulla yksin toimeen. Näin on kuulemma määrätty. Sitten vielä tuli kysymys, kuinka monta matkaa haluamme. Sanoin, että se on helppoa, koska laki määrää 18 matkaa minimissään ja sitä ei voi viranomainen harkita vähemmäksi. Torpattiin säästö!
Tämän päivän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että me tarvitaan uutta tuulta julkishallintoon. Uusia tapoja ratkoa prosesseja ja näin saada turhia työtehtäviä, kuluja pienemmiksi ja sitä kautta rahaa ja kykyä selvitä kasvavasta ikäihmisten joukosta. On laitettava ko virkamieskin miettimään, miten asiat hoidetaan joustavasti ja vähennetään työssä käyntiä ja tehdään tehokkaammin töitä.
Hyvää vaalikevätta – kesää!