YK – rauhanturvatoiminta – osa elämääni

Vuonna 1987 palvelin Porin Prikaatin koulutustoimistossa toimistoupseerina. Perjantai iltapäivä oli kääntymässä lopuilleen, kun joku kiikutti faxilta paperin pääesikunnan YK-toimistossa. Paperissa haettiin äkkilähdöllä kapteenia tai yliluutnanttia Golanille suomalaisen valvontajoukon 1. komppanian varapäälliköksi. Vastapäätäni istui viestipäällikkö Tapani Leino ja kysyin häneltä, kannattaisiko hakea paikkaa. Tapsa vastasi, että paikka olisi kuin tehty minulle. Soitto YK-toimistoon ja sain kuulla, että maanantaina klo 8 pitää ilmoittaa, lähdenkö.

Tavarat pöydältä kasaa ja paikalliseen Säästöpankin konttoriin. Saanko lainaa autoa varten? Myönteinen lupaus. Siitä kotiin ja kertomaan perheelle, että voisin lähteä Golanille, sopiiko. Satu, vanhin tyttäremme oli tuolloin 9 v ja kielsi heti isää lähtemästä. Asiaa valmisteltiin viikonloppu ja maanantaita vasten yöllä heräsin kahden aikaan lapsen ravisteluun. Satu herätti minut ja sanoi: ”Voit lähteä, jos minä saan tulla käymään siellä”. Lupaus puristaa edelleen kurkkua ja kyyneleet nousevat miltei silmiin. Kyllä aikuinen saa lapsen pahoihin tilanteisiin.

Golan. Kuva Martti Tikka
Golan. Kuva Martti Tikka

Kolmetoista kuukautta Syyriassa oli kokemus. Todella keskellä ei mitään.  Me emme ole minun aikana Suomessa nähneet köyhyyttä, mutta Golanin kukkuloilla sitä piisasi. Suurin osa väestöstä oli paennut sotaa, mutta paluumuutto oli alkanut. Helppoa, vanhemmille vain ilmoitettiin, lastenne koulu on Damascuksen sijasta Umbatinahin kylässä tai jossakin toisessa. Ei työtä, ei mitään, mutta koulu lapsille. Jaa, olihan siellä ainakin miljoona miinaa merkitsemättömänä.

Syyrian kokemuksiin kuului myös tilanne, jossa syyrialainen sotilas kokeili neuvottelukestävyyttäni, ampumalla rynkyllä kolmesti ohi pään. Ei muuttanut mielipidettäni. Usko suomalaiseen sotilaskoulutukseen kasvoi. Siellä näin myös jalkaväkimiinojen tehon. Vaikeuttaa etenemistä, jos jalka puuttuu puolesta välistä säärtä. Haavoittunut pelastuu kuitenkin, jos saamme hänet tiputukseen kahden tunnin kuluessa.

Paljon jäi ystäviä sinne. Syyrialaiset olivat ja ovat ystävällisiä, vieraanvaraisia. Ei niin pientä kotia, ettei vierasta kutsuttu kylään turkkilaiselle kahville. Jos talossa ei ollut tarjottavaa, kylänvanhin hoiti isännyyden. Elämä oli muutenkin toisenlaista. Valkoisen auton pysähdys toi heti paikalle koko miesjoukon. Sisälle parhaaseen huoneeseen ja kahvin toi ovelle perheen vanhin vaimo. Naiset eivät astuneet huoneeseen, jossa miehet neuvottelivat. Hieman mietitytti etenkin alussa, kun koulutuksessa ennen lähtöä oli ehdottomasti kielletty laittamasta mitään suuhun, joka on ollut toisella suussa. Kahvikuppi alkoi kiertää vieraasta ja kiersi sitten kaikki paikalla olijat ja sitten se tuli kohdalle uudelleen.

Makedonia. Kuva Martti Tikka
Makedonia. Kuva Martti Tikka

Moni yhteysupseeri on vieraillut luonani ja kerran pyysin Abdullah Al Suleimania kertomaan pienelle, luonamme illastavalle joukolle kotimaastaan. Mielellään hän sen teki ja aloitti 3 500 vuotta ennen Kristusta. Usein olen miettinyt, että millä oikeutuksella me menemme viemään länsimaista demokratiaa näihin maihin ja kulttuureihin. Tulokset eivät ainakaan vakuuta.

Seuraava YK-keikka suuntautui Makedoniaan vuonna -95–96 pohjoismaiseen pataljoonaan, jossa toimin 1. komppanian päällikkönä. Makedonian länsiosaan, jossa etniset albaanit olivat enemmistönä. Komentopaikkani oli Tetovossa, 450 metriä merenpinnasta, alin paikka ja korkein oli Korabin huippu 2764 metriä tai jotakin sinne päin. Vastuualueellani asui yli puoli miljoonaa ihmistä. Hekin olivat hyvin ystävällisiä. Mieli rauhoittui hienosti partiossa yli 2500 metrin korkeudessa. Siellä tunnet hiljaisuuden. Ei hiiren hyppyä ja niin sinistä taivasta ei näe missään. Kokemus oli myös se, että joukko meni sinne ennen kuin Jugoslavian sota ehti levitä sinne. Yhteiskunta toimi jotenkin.

image1[1]
Nobel -muistoristi. Risti on myönnetty anomuksesta YK:n rauhanturvatehtävissä ennen 10.12.1988 palvelleille henkilöille.
Nämä rauhanturvatehtävät, joissa ei ammuta koko ajan, vaatii esimiehiltä kovasti, koska huomisesta et tiedä ja vastaat kuitenkin alaistesi hengestä kaikissa tilanteissa. Harjoittelimme mm. massamaista ihmisten tuloa alueelle. Ei tarvittu harjoiteltuja taitoja silloin, mutta levottomuudet levisivät 1998 alueelle ja silloin olin siellä käymässä. Osallistuin Ohridissa PfP-harjoituksen Main plannin conferenssiin ja pääsin Skopjessa kuulemaan tapahtumista.

Molemmat missiot, samoin kuin NATO-missio Bosniassakin on jättänyt pysyvät jäljet. Pääosin positiivisia, mutta on myös asioita, joita on joutunut kelaamaan jälkikäteen. CIMIC-toiminta tapahtui usein joukon avustustoimintana operatiivisen toiminnan osana. Näin syntyivät parhaat tuttavuudet paikallisten kanssa. Kokemus oli etenkin paikalliset ruuat ja tavat. Leivoset rasvassa kypsennettynä tai leivitetyt pässinaivot ja kivekset ovat kova kokemus.

Hyvää YK-päivää!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.