Aihearkisto: Hyvinvointi

Tilannetietoisuutta ja päätöksentekoa

Lännen Median haastattelemat puoluesihteerit osoittivat vastauksissaan 5.1.2015 lähes poikkeuksetta jumittumista vanhaan ajatteluun, jota myös emeritusprofessori Jorma Kalela korosti. Kuitenkin kaikkialla toitotetaan yhteiskunnan muutosta. Kaikki toimet tehdään talouskasvun ja kilpailukyvyn nimissä, mutta kukaan ei korosta luovaa ajattelua ja visiointia. Poliittinen johto on edelleen siirtämässä mm. Sote-uudistuksen myötä valtaa alueilta ja kunnilta kauemmaksi, vaikka tehtäviä ja rahoitusta kunnille kuitenkin lisätään.

Juha Sipilä kävi Turun torilla jo keväällä 2014.  Kuva Juha O Luukka
Juha Sipilä kävi Turun torilla jo keväällä 2014.
Kuva Juha O Luukka

Kokoomuksen puoluesihteeri Minna Arve korosti, että hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan vain työnteolla. Hän on oikeassa, mutta työnteko ja siihen osallistuvat on myös huomioitava. Vaikka SDP:n Reijo Paananen kertoo, että työttömyystilanne ei ole huono, kannattaa käydä vaikka Turun torilla toteamassa tilanne. Sinnekin riittää työttömiä lähes puolesta miljoonasta suomalaisesta työttömästä. Yllättävintä puoluesihteereiden kannanotoissa oli perussuomalaiset Riikka Slunga-Puotsalon kannanotto, jonka mukaan vain vientiteollisuuteen on panostettava, koska vain se turvaisi hyvinvoinnin. Mielestäni hyvinvoinnin turvaa osaltaan yksityinen ja julkinen kulutus, joka on noin 60 %:tia BKT:stä. Ihmisillä pitää olla ostovoimaa ja kunnilla rahaa selvitä lisääntyvistä velvoitteistansa.

Varsinais-Suomi Euroopan turvallisin maakunta

Kannattaa kokeilla ja saada kuntien ja maakuntien tilannetietoisuus paremmaksi. Se tarkoittaa että kunta, sen alueella toimivat talouselämän edustajat ja viranomaiset aloittavat yhteiskunnan häiriöiden vaikutuksen kartoituksen poikkihallinnollisesti. Heillä kaikilla on sama tavoite: jatkaa avaintoimintojaan kaikissa häiriötilanteissa mahdollisimman pitkään. Työtä johtaisi kunnan operatiivinen johto. Sillä on yhteydet oman organisaatioon, naapurikuntiin, talouselämään, viranomaisiin ja koulutusorganisaatioihin. Tältä pohjalta kunnat, talouselämä ja viranomaiset parantaisivat yhteistyötään sekä pystyisivät antamaan täsmätehtäviä kolmannelle sektorille ja koulutusorganisaatioille reaaliajassa. Kaikki työ voitaisiin tehdä maakuntavision alla ja kohdentaa koskemaan omaa kuntaa. Meillä täällä Varsinais-Suomessa visio olisi: ”Varsinais-Suomi, Euroopan turvallisin maakunta 2020”. Visio olisi epäpoliittinen, yli vaalien yltävä ja sisältäisi vastauksen kysymykseen: Voiko hyvinvointia olla ilman turvallisuutta ja rakkautta?

Uudet resurssit

Yhteiskuntamme käsittelee työttömiä, eläkeläisiä ja maahanmuuttajia tuntemattomana massana. On tärkeää, että tämä suuri joukko saadaan muutettua resurssiksi. Vaikka lähes kaikki puoluesihteerit korostivat työtä ja yrittäjyyttä sekä vientiteollisuuden merkitystä, kotimarkkinat on kuitenkin turvattava. Sen osuus kansantaloudestamme on 60 %. Työmarkkinoiden joustona näen, että työttömälle ja maahanmuuttajalle yhteiskunnan varaamat rahat tarjotaan hänelle palkkana työnantajien kautta. Maksetaan työnantajalle tuki ja hän maksaa kansalaiselle ja maahanmuuttajalle palkkaa. Näin työntekijä maksaa veroja, omat kulunsa sekä on yhteiskunnan täysivaltainen, tunnustettu jäsen. Kun tähän yhdistetään koulutuspolitiikka niin, että kansalaisen ja maahanmuuttajan aikaisempi koulutus hyväksikäytetään ja uudelleenkoulutus annetaan tarpeen mukaisesti. Näin koko yhteiskunta on mukana rakentamassa 2020-luvun turvallista Suomea yhdessä

Mauri talkootöissä Turun torilla järjestämässä ja turvaamassa Keskustan puoluekokouksen marssijoita. Kuva Juha O Luukka
Mauri talkootöissä Turun torilla järjestämässä ja turvaamassa Keskustan puoluekokouksen marssijoita.
Kuva Juha O Luukka

Joka viides suomalainen on nyt, ja muutaman vuoden kuluttua joka 4. on täyttänyt 65 vuotta. Heidän ammattitaitonsa pitää pystyä käyttämään yhteiskunnassa hyväksi. Meidän on saatava heidän työstään ja harrastuksistaan kannattavia ja kannustavia. Jos saamme tämän osan kansasta jatkamaan elämäänsä henkisesti ja fyysisesti aktiivisesti, he elävät ilman laitoshoitoa 10 – 20 vuotta pidempään. Ja se on merkittävää. Näin voisimme mahdollistaa jatkon myös työuran pidentämiselle vapaaehtoisesti.

Edellä kuvattu tarkoittaa työn ja tarpeiden ohjaamista mahdollisimman lähellä kuntalaista. Viimeaikainen kehitys on vienyt yhteiskuntaa juuri päinvastaiseen suuntaan. Rahoituksen osalta voidaan todeta, että nykykäytännöllä vuonna 2013 maksoimme tilastokeskuksen mukaan 4,1542 miljardia euroa työttömyysturvaetuuksina. Kasvua edelliseen vuoteen oli 17,5 %.

Mauri Ikonen
everstiluutnantti evp. Masku
kansanedustajaehdokas (kesk.)

Ihmisarvoa ja hyvinvointia

Osallistuin tänään 25.11.2014 Helsingissä seminaariin, ”ihmisarvoa ja huolenpitoa”. Seminaarissa kuultiin ansiokkaita alustuksia ja seminaarikeskusteluja työstä ja toimeentulosta, yksinäisyydestä sekä vapaaehtoistoiminnasta ja kirkosta ihmisten apuna ja tukena. Sauvolaislähtöinen muusikko Petri Laaksonen esitti hienoa musiikkia, kuten aina.

Kaikissa aiheissa oltiin mielestäni oikealla ladulla. Ihmiset on saatava pysymään aktiivisina, työtä tekevinä ja näin he pysyvät kiinni elämässä ja yhteiskunnassa. Esityksissä todettiin, että yhteiskunta ei ole enää ainoa instanssi, joka tuottaa edellä olevia asioita, vaikka perinteisesti kantaakin päävastuun. Seminaarissa jäi mielestäni puuttumaan se fakta, että Suomi on jaettu kuntiin ja tapahtuu meillä mitä tahansa, se tapahtuu aina jossakin kunnassa. Siksi kuntaan on luotava tilannetietoisuus, varautuminen, johtamiskyky 24 h. Seminaarissa keskusteltiin paljon työn merkityksestä ja kaikki korostivat sen merkitystä hyvinvoinnin, terveyden, sosiaalisuuden jne saralla. Puhuttiin toimeentulon takaamisesta, palkasta.

Mistä rahat? Me maksamme tänään työttömille, maahanmuuttajille passivoittavia korvauksia heidän sementtikennostoonsa ja toivomme kärjistettynä, että hän pysyisi siellä perheineen tai vähintään poissa silmistämme. Meidänhän pitäisi käyttää se raha, jolla me nyt maksamme hänet sinne kennoon, uuden työpaikan, elämän tukemiseen. Tukea kunnan alueella olevaa talouselämään, jotta se palkkaisi hänet työhön ja saisi näin omaa palkkaa, olisi yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Näin talouselämä vilkastuisi ja rahaa ei kuluisi yhtään enempää kuin ”makuuttamiseen” kotona.

Yksinäisyydestä puhuttiin myös ansiokkaasti. Mielestäni koulun, luokan opettajan, luokanvalvojan merkitystä ei huomioitu. Luokanvalvoja, vanhemmat ja oppilaat yhdessä tekemään työtä. Näin jää pois se, että suurissa luokissa voi olla 20 % hiljaisia oppilaita, joita kukaan ei tunnista millekkään luokalle. Samoin tukiopetus ja luokalle jättö keinoina saada oppilas kasvamaan, pysymään opetuksessa mukana on otettava uudelleen käyttöön. Näin pienillä maksuilla säästetään tulevaisuudessa miljoonia, tosin ehkä toiselle hallinnon alalla.

Vapaaehtoistoimintaa käsittelevässä osuudessa, saimme kuulla hienoja esimerkkejä elävästä elämästä. Kirkon, Laupeudentyö ry ja Walkers-toiminta voisi yltää vieläkin pidemmälle, jos kunta voisi kohdentaa tukityössä tai ainakin sopeuttaa omaansa tähän.

Kukaan ei puhunut senioreista resurssina, ”minä seniori, yhteiskunnan resurssi”. Joka viides suomalainen on yli 65 vuotias. Ei hänen ammattitaitonsa kadonnut eläköitymisen yhteydessä. Hän on resurssi, jos hänet saadaan pysymään tavalla tai toisella aktiivisena henkisesti ja fyysisesti. Näin hän elää ilman laitoshoitoa 10-20 vuotta pidempään ja voimme taata laitoksissa oleville kunnollisen ja ammattitaitoisen hoidon. Voimme jopa ehkä sulkea laitospaikkoja ja näin käyttää resursseja resurssipulaan.

Junassa matkalla Helsingistä kotiin! Mauri

Tilannetietoisuus on saatava kuntoon

Luin aamulla helsinkiläisten mietteitä, miten saataisiin selville eri hallinnonalojen rahankäyttö (http://www.hs.fi/m/kaupunki/a1416111807911?jako=9e36f5e9dc6d3239e95a15a3e7b9e71b&ref=fb-share). Kaupunginhallituksen puheenjohtajan johdolla todetaan, miten se on vaikeaa. Tässä on mielestäni koko suomalaisen yhteiskunnan suurin ongelma ja syy holtittomaan velkaantumiseen. Vuodesta toiseen koko yhteiskunnassa on tehty säästöyrityksiä, joiden vaikutusta omaan hallinnonalaan, saatikka naapurihallinnon alaan ei ole tiedetty tai pystytty ennakoimaan. Hommaa on hoidettu mutu-tuntumalla. Tilanteen hahmottamista on vaikeuttanut edelleen sektoriministeriöiden vaatimat lausunnot ja tilanneselvitykset. Näin valtiotasollakin tilanne on muuttunut hallitsemattomaksi säästämiseksi, joka menneellä hallituskaudella on vaatinut 30 miljardin lisävelanoton. Kokonaisvelka lähenee 100 miljardia.Kuntia on työstetty huonosti valmistetuilla selvityksillä, esimerkiksi kunta- ja Sote-selvitykset. On tiedostettu muutoksen tarve, mutta ei ole haluttu selvittää perusteita. Edelleen kaavaillaan, että päätöksenteko siirrettäisiin etäämmälle tiedon lähteiltä.
 
Yhteiskunta on muuttunut ja velkaantunut sitä tahtia, että nyt sen tilannetietoisuus on palautettava. Siinä perustekijä on suomalainen kunta, koska Suomi on jaettu kuntiin. Tapahtuu meillä mitä tahansa, se tapahtuu aina jossakin kunnassa. Nyt me olemme systemaattisesti lisänneet kuntien tehtäviä, mutta samanaikaisesti vieneet siltä resursseja ja päätösvaltaa. Olemme säätäneet lakeja ja asetuksia sitä tahtia, että kuntakohtainen aivojen käyttö on tullut mahdottomaksi. Aivojen käytön sijasta on pitänyt valmistautua siirtämään kuntarajoja suunnasta toiseen.

Mitä pitäisi tehdä

Annetaan kunnille löysää ja edellytetään, että ne laativat itselleen 
tilannetietoisuuden perusteet. Laitetaan yhteiskunnan turvallisuus-strategian mukaiset häiriöt kattamaan kunnan eri hallinnonalat poikkihallinnollisesti. Saadaan vastaus, mihin rahat kuluvat ja mihin riittävät. Sen lisäksi saamme selvän kuvan, mihin tarvitsemme lisäresursseja ja mistä ne saadaan. Saadaan myös selville, mitä kansalaiset ja kolmas sektori voisivat tuottaa. Saisimme seniorikansalaisillekin tuottavan roolin, eikä vain maksajiksi.euro
 
Kunnan alueella työskentelee myös talouselämä. Sekin pyrkii jatkamaan avaintoimintojaan kaikissa häiriötilanteissa mahdollisimman pitkään. Juuri siinä samassa kunnassa, joka tekee sitä omaa tilanneselvitystään. Voisimme tukea talouselämää muuttamalla ajatusmalliamme radikaalisti. Sillä rahalla, jonka nyt annamme pitkäaikaistyöttömälle ja maahanmuuttajalle, tukisimme talouselämää palkkaamaan kansalaisen töihin, täsmähenkilön täsmätehtävään. Työnantaja voisi saada tukea työntekijänsä palkkaamiseen, kansalainen ja maahanmuuttaja saisi palkkaa ja olisi yhteiskunnan täysivaltainen jäsen. Kaikki tämä sillä rahalla, joka nyt passivoittaa kansalaisen ”sementtikennostoon”.
 
Edelleen siellä kunnassa toimivat viranomaiset. Hekin tekisivät yhdessä kunnan kanssa varautumissuunnitelmat. Sopisivat ennakoivat säännölliset tapaamiset ja kunta asetettaisiin tilaan, jossa siellä pystytään tekemään 24 tuntia 7 päivänä viikossa kunnanjohtajatason päätöksiä, tarvittaessa nopeastikin. Siltä pohjalta puolustusvoimatkin saisivat perusteet toiseen tehtäväänsä, muiden viranomaisten tukemiseen.
 
Myös seurakunnilla kunnassa on sellaisia resursseja, joiden yhteiskäyttö tietyissä tilanteissa olisi hyödyllistä ja kustannustehokasta. Pyrkisimme estämään sen tilanteen synnyn, jossa kirkonmäellä on itkeviä kansalaisia ja tietäisimme, miten tarvittaessa toimimme.

Edellä kuvattu tilannetietoisuuden luominen mahdollistaisi jokaisen virkamiehen ja työntekijän omien aivojen käytön. Tämä perustuu siihen, että sinä olet oman työsi paras tuntija. Lisäksi kuntaan ja koko yhteiskuntaan syntyisi kyky vastaanottaa kansalaisten ja kolmannen sektorin tukea, täsmätukea hyvinvointivaltion tukemiseksi ja ylläpitämiseksi. Kunnan operatiivisella johdolla on tässä työssä jakamaton ja ulkoistamaton tehtävä.
 

Mauri Ikonen
Everstiluutnantti evp.
mauriikonen.fi

Tarvitaan tekoja, ei pelkkiä mielikuvia.

Esittelin ajatuksiani Keskustan Raision kunnallisjärjestön kokouksessa keskiviikkona 12.11. Kerroin, että pelkkien mielikuvien heittely ei ole minun luonteelleni ominaista.

– Pyrin kertomaan rehellisesti konkreettisista asioista ja teoista

Olen sotilaana johdonmukaisesti painottanut vaalikampanjassani kunnan tilannetietoisuuden merkitystä. Suomalainen perustoimija eli kunta on saatava täsmällisesti tilannetietoiseksi. Se onnistuu Minun mukaan vain ottamalla yhteiskunnan turvallisuusstrategian määrittelemät häiriöt esiin tässä ja nyt aina poikkeusoloihin asti. Tilannekuvan mukaisesti sitten käsitellään häiriöiden vaikutukset poikkihallinnollisesti. Vain näin saadaan selville, mitä jokin toimenpide vaikuttaa kyseiseen ja muihin hallinnonaloihin.

Yhteistoiminta myös talouselämän kanssa tarvitaan. Talouselämä pyrkii tietenkin jatkamaan avaintoimintojaan kaikissa häiriö-tilanteissa mahdollisimman pitkään, aivan kuten kotikuntakin. Tuntemalla molemmin puolin toimenpiteet häiriön kohdatessa, sen vaikutuksia voidaan yhdessä lieventää.

Kunnan ja eri viranomaisten on tunnettava toistensa toimenpiteet häiriötilanteessa hyvin. On pyrittävä sopimaan mahdollisimman monta keskeistä tapahtumaa, joiden sattuessa ollaan heti yhteydessä kuntaan. Kuntaan on luotava valmius tehdä 24 tuntia vuorokaudessa kunnanjohtajatason päätöksiä. Viranomaisten kanssa on pidettävä säännölliset tapaamiset, jotta voidaan ennakoida mahdolliset häiriöt ja niiden vaikutukset.

Kun olemme joutuneet leikkaamaan organisaatioilta häiriö-tilanteissa tarvittavat lisäresurssit, pitää miettiä, missä niitä vielä on. Kansalaiset, mukaan lukien seniorit ja vapaaehtoinen kolmas sektori muodostavat tämän lisäresurssin. Myös työttömät on otettava mukaan.

Keskustan Raision kunnallisjärjestön kokouksessa
Keskustan Raision kunnallisjärjestön kokouksessa

– Yhteiskunnalla pitää olla tieto näistä resursseista ja mitä tehtäviä niille tarjotaan.

Tilannetietoisuus mahdollistaa hyvinvoinnin ja siihen tarvittavan turvallisuuden ja rakkauden, eli kansalaisista huolehtimisen, painotin lopuksi.

Voiko hyvinvointia olla ilman turvallisuutta ja rakkautta?

Oikea suunta...
Oikea suunta…

Keskustelu Ukrainasta ja Gazasta käy Suomessakin vilkkaana. Miten meidän pitäisi suhtautua tilanteeseen? Olen jäänyt kaipaamaan meidän omia toimenpiteitämme, ajatuksia miten Suomi varautuu tilanteeseen. Ukrainan selkkaus ei alkanut tuosta vain, vaan sitä on valmisteltu varmaankin vuosia. Ukraina laiminlöi puolustuksensa, ja ihan kokonaan sisäisen varautumisen. Kotoisessa keskustelussa tuntuu, että on mielle käymässä samoin. Olemme vuosia nauttineet tilanteesta, jossa sektoriministeriöt ovat johtavinaan maata. Naapuriministeriöissä ei näytetä huomaavan ollenkaan, mitä omat toimenpiteet aiheuttavat toisella hallinnon alalla. Seuraavan hallituksen tärkeimpiä kuntoon laitettavia asioita onkin tilannetietoisuus. Sen on katettava koko valtakunnan toiminta. Valtioneuvoston kanslian roolia johtavana pääministerin ministeriönä on selvästi kohennettava.

 

Perusteet alueelliselle varautumiselle saadaan kunnista. Kunta on perustoimijamme. Suomi on jaettu kuntiin, joten tapahtuu meillä mitä tahansa, se tapahtuu aina jossakin kunnassa. Suomalainen kunta ei ole perinteisesti ollut tilannetietoinen. Tämä tilannetietoisuus on saatava syntymään. Yhtenä keinona voisi käyttää yhteiskunnan turvallisuusstrategian häiriötekijöiden vaikutusten arviointia läpi eri hallinnon alojen ajatuksella, että kunta pyrkii jatkamaan avaintoimintojaan kaikista häiriöistä huolimatta mahdollisimman pitkään. Tätä kautta tietoisuus kunnan jonkin hallinnonalan toimenpiteiden vaikutuksesta toiseen hallinnonalaan lisääntyisi merkittävästi. Tämä mahdollisesti antaisi perusteet myös mahdollisiin kuntaliitoksiin. Pelkillä rajojen muutoksilla ei yhteiskunnan vaikeuksia ratkaista.

 

Talouselämä toimii kunnan alueella ja sekin pyrkii jatkamaan avaintoimintojaan kaikissa häiriötilanteissa mahdollisimman pitkään. Kunnan operatiivisen johdon rooli yhteistyössä talouselämän kanssa on ensiarvoisen tärkeää, jotta kyettäisiin ennakoimaan mahdollisia vaikeuksia. Olisi valmiiksi mietitty ”mitä sitten”. Voitaisiinko nähdä, että esimerkiksi ne varat, joilla nyt maksetaan joidenkin kansalaisten, ml. uussuomalaisten asuminen kotona ilman työntekoa, kohdennettaisiin aktiivisesti työhön kiinnittymiseen, kotouttamiseen, aktiiviseen kansalaisuuteen.

 

Kunnan johdon ja viranomaisten kanssa käytävät säännölliset tapaamiset loisivat tilannetietoisuutta yhteiskunnan ongelmista koko kunnassa ja seutukunnassa. Voitaisiin ehkäistä mahdollista nuorisorikollisuutta, syrjäytymistä. Luotaisiin myös järjestelmä, jossa viranomaiset voivat aina, 24 tuntia vuorokaudessa, vuoden jokaisena päivänä, soittaa kuntaan ja saada sieltä kunnanjohtajatason vastauksen, päätöksen kulloiseenkin ongelmaan. Tämä edellyttää tilannetietoisuuden, tilannejohtamisen muodostamista kuntaan. Tältä pohjalta voitaisiin myös parantaa puolustusvoimien kakkostehtävän toteutusta, koska viranomaisilla olisi selvä kuva virka-avun tarpeista. Tältä pohjalta voitaisiin tehdä täsmävalmisteluja merkittäviin virka-aputehtäviin, joihin varusmies ja kenttälapio eivät riitä.

 

Suomalainen yhteiskunta on leikannut kulujaan summittaisesti juustohöylällä vuosia. Epäilen, että useat organisaatiot ovat jo niin ohuita, ettei tarvita edes häiriötä kun olaan vakavissa ongelmissa. Ainoat käyttämättömät resurssit löytyvät suomalaisista ja kolmannesta sektorista. Usein kuuluu puhuttavan, että kolmannelle sektorille ei voi antaa täsmätehtäviä, koska se nujertaa vapaaehtoisuuden. Mielestäni puhe on pelkkää sumutusta, koska puhuja ei tiedä, mihin hänen organisaationsa todella tarvitsee tukea. Kunnan operatiivisen johdon läpi organisaationsa ja alueella toimivien muiden toimijoiden varautumisanalyysin pohjalta löytyy täsmätehtävät halukkaille kansalaisille ja kolmannen sektorin toimijoille. Toinen sumutuspuhe on, ettei näitä tehtäviä voi antaa kolmannelle sektorille, koska ne ovat yhteiskunnan tehtäviä. Pitää hyväksyä, että kolmas sektori on nyt ja tulevaisuudessa merkittävä osa meidän yhteiskuntaamme, lähes käyttämätön resurssi.

 

ihminen;aikuinen;mies,ihminen;aikuinen;kuvituskuva,vapaa-aika;lomailu;kuvituskuva,ihminen;ruumiinosa;suuKun tämä muodostettava valmius, tilannetietoisuus yhdistetään sotilaalliseen valmiuteen, voimme vastata myös kansainvälisiin haasteisiin rajoillamme. Yhteiskunnan kannalta ei ole merkitystä, katkeavatko sähköt sotilaan, siviilin tai luonnonilmiön aiheuttamana. Mutta sillä on merkitystä, selviääkö yhteiskunta sähkökatkosta tai jostakin muusta yllätyksestä. Olemmeko varautuneet?

 

Luokaamme hyvinvointia yhteiskuntaamme turvallisuuden ja rakkauden voimin, välittäkäämme kanssaihmisistä.

 

Mauri Ikonen

Everstiluutnantti evp Masku