Olen tähän asti seurannut Peruskuntayhtymä Akselin toimintaa lähinnä kännykästä, hakiessani palvelunumeroita. Sitäkin aika vähän aiemmin, koska kuuluin työterveyshuollon pariin. Nyt vaalien lähestyessä ja joidenkin, lähinnä ikäihmisten aktivoimana, olen koittanut pikkuhiljaa perehtyä asioihin ja nimiin. Ensimmäisen kerran silmiini pistivät Akselista tutut nimet maaliskuussa, lukiessani lehdistä puolueiden kunnallisvaalien ehdokkaiden nimiä. Tuimala ja Lehtiranta, Akselin johtoryhmän nimiä, taloudellisten päätöksien tekijöitä. Heräsi seuraavia kysymyksiä mieleen, jotka vasta vahvistuivat lopullisten ehdokaslistojen tultua julkisiksi ja panivat kirjoittamaan.

– Miksi erittäin vaativassa tehtävässä pandemian aikana johtavat viranhaltijat pyrkivät poliittisille luottamuspaikoille, kun pitäisi selvitä pandemiasta ja sen jälkeisestä ajasta?

– Onko lain mukaan mahdollista tulla valituksi valtuutetuksi kunnan johtavassa virassa, kunnan omistavan yhtiön tai kuntayhtymän johtavassa virassa olevan?

– Eikö Akselin talousvaikeuksissa ja tulevaisuuden kehittämisessä ole kylliksi tehtäviä? Etenkin, jos tulevan SOTE:n mukana kunnan verotuloista lähtee vuosien 2021 – 2022 keskiarvon verran sosiaali-  ja terveyspuolen rahoja. Eli, jääkö kunnalle mitään jäljelle koulutukseen jne. Luulisi olevan kiireinen aika pistää Akselin budjetti suuta myöten suppuun. Ei ainakaan kasvua. Toiminnan tehostamista.

– Onko moraalisesti oikein, että toisen kunnan kuntayhtymässä johtavassa asemassa oleva henkilö hakeutuu naapurikunnan puolueen listoille ehdokkaaksi? Asian tekee mielestäni vieläkin kiinnostavammaksi se, että jos tulet valituksi, edustat virka-aikana työnantajaasi ja luottamustehtävässä naapurikuntaa, jolla voi olla hyvinkin eriävä kanta esimerkiksi tulevan SOTE:n valinnoissa, kun ratkotaan tuottamiskelpoisia yksiköitä.

– Kysynkin nykyisiltä kuntien virkamiehiltä ja luottamushenkilöiltä, kuinka moni teistä tiesi tai oli tullut informoiduksi johtavien henkilöiden nykyisistä poliittisista luottamustoimista tai hakeutumisesta ehdokkaaksi. Kuinka moni on hyväksynyt kyseiset toimet ja ehdokkuudet?

– Oliko Maskun viimeviikkoisella keskusvaalilautakunnan kokouksella jotain tekemistä Susanna Lehtirannan nimen poistamiseen listoilta vai huomasiko hän itse esteellisyyden?

Lopuksi esitän, että Akselin luottamuselimet käsittelevät edellä kuvatun kaltaiset tilanteet mahdollisten esteellisyyksien esille tulemiseksi tulevaisuuden kannalta.

 

Peruuttamattomien koronavaurioiden estämiseksi on jouduttu ottamaan velkaa. Suomi on ottanut sitä noin 20 miljardia euroa. Kukaan ei tiedä, milloin pandemia on ohitse. Varautumisella asioita olisi voitu helpottaa, mutta vuosi sitten jouduttiin toteamaan, että varautuminen ei ollut riittävää. Yksi asia on kuitenkin varma: velka on maksettava.

Kuntien taseet näyttävät hyviltä, kun koronatukea on jaettu avokätisesti. Sen jakaminen on kuitenkin kohta ohi. On tehtävä jotakin muuta, korotettava veroja tai leikattava. Verojen korotus vähentää kysyntää ja tappaa yrittämisen ja vain yrittäminen työllistää. Leikkaaminen kurjistaa yhteiskuntaa. Jää jäljelle uusien toimintamallien ja resurssien haku. Se on hankalaa, koska muutos aiheuttaa vastarintaa ja rutiineista poikkeaminen johtaa epämukavuusalueelle.

Elin 90-luvun laman tehtävissä, joissa puolustusvoimien tehtävät säilyivät ja rahat vähenivät. Oli pakko miettiä uusia tapoja toteuttaa tehtäviä. Sama toistui Maanpuolustusyhdistyksen piiripäällikkönä 2000-luvun alussa. Puolustusvoimat tarvitsi vain noin 250 000 asevelvollista, reserviläistä sodan ajan joukkoihin. MPK voisi kouluttaa puolustusvoimien tarpeisiin muun muassa reservin kouluttajia ja joukkoja.

Varsinais-Suomeen koulutettiin 350 täsmäkoulutettua kouluttajaa. Se vei kaksi vuotta ja sitten he olivat valmiita. Säkylässä oli harjoitus, jonka reserviläinen suunnitteli ja johti. Harjoitukseen osallistui 2200 reserviläistä ja se maksoi 20–25 prosenttia samanlaisen kertausharjoituksen kuluista. Palaute harjoituksesta oli parempi kuin kertausharjoituksissa.

Mihin loppuja reserviläisiä voisi käyttää? Mihin kolmannen sektorin toimijoita? Mihin lähes 1,5 miljoonaa ikäihmistä?

Kunta on keskiössä, koska kaikki, mikä tapahtuu Suomessa, tapahtuu jossakin kunnassa. Tätä prosessia johtaa kunnanjohtaja, koska valmiuslain mukaan hän, joka johtaa normaalioloissa, johtaa myös poikkeusoloissa.

Prosessissa on mukana kunnan alueen talouselämä. Sillä on sama tavoite kuin kunnalla: jatkaa avaintehtäviään kaikissa tilanteissa. Prosessiin osallistuvat myös muun muassa viranomaiset ja seurakunta. On kysymys hyvinvointia, turvallisuutta ja hoivaa tuottavasta yhteistyöstä.

Resurssikartoituksen myötä voimme tarjota kolmannelle sektorille tarkkoja tehtäviä normaali-, häiriö- ja poikkeusoloissa. Näin tuotamme osan tarpeista kolmannen sektorin toimenpitein. Tärkeä resurssi on myös kuntalainen itse.

Merkittävä resurssi on kasvava joukko ikäihmisiä. Luulen, että se aika on ohitse, että tietyssä ikävaiheessa sinut siirretään syrjään yhteiskunnan painolastiksi. Meitä on vain runsaat 1,5 miljoonaa. Kymmenen prosenttia tarvitsee jatkuvaa hoivaa, 40 prosenttia haluaa jatkaa työtehtävissä.

Lopuille voimme tarjota toimintaa lapsiperheiden, nuorten, koululaisten iltapäiväkerhojen, omaishoitajien ja ikäihmisten avustamisessa ja aktivoinnissa. Tämän oivaltaminen on tärkeää, koska pitämällä ikäihmiset henkisesti ja fyysisesti aktiivisina, he pystyvät elämään kotona 10–20 vuotta pidempään.

Tällä hetkellä puhutaan taas sotesta. Kunnalle jää edelleen paljon, ainakin ennaltaehkäiseviä tehtäviä. Tarvitaan tekijöitä, mutta ennen kaikkea uutta ajattelua. Ihmisen on paljon helpompi tehdä niin kuin ennenkin. Sama koskee organisaatioita ja yhteiskuntaa.

Meidät on pakotettu muutokseen. Velka, ikääntyvä kansa ja halu tuottaa entistä enemmän etuisuuksia kansalaisille pakottavat hyväksymään muutoksen. Mitä nopeammin ja hallitummin, sitä helpompaa.

Olin tänään 10.3. kutsuttuna paikalle tukihenkilöksi, kun 92 v ikäihminen koitti saada vammaispalvelulain mukaista kuljetuskorttia. Kovien vääntöjen kautta hänelle oli myönnetty sosiaalipuolen kuljetuspalvelukortti. Sillä kortilla saa ajaa kotikunnassa julkisen liikenteen hinnalla. Kun henkilöllä ei tarvitse kotikunnassaan käydä muualla, kuin vaimovainajan haudalla, hän haluaisi sukulaisten ja tuttujen luokse naapurikuntaan. Kun lisäksi lääkäri totesi ikäihmisen liikuntarajoitteiseksi ja kykenemättömäksi matkustamaan julkisilla valineillä, pyysimme sosiaalipuolen henkilöä paikalla, joka oli viimein hoitanut nyt voimassa ja hallussa olevan SHL-kortin. Sosiaalivirkamies kysyi minulta, miksi olemme kokoontuneet? Kerroin hänelle, että kai se tuli selväksi jo kuukausia sitten, jolloin puhuimme ja sovimme tapaamisen. Pandemia siirsi kokouksen tänne asti. Nyt ikäihmiseni ja minut on rokotettu, joten voimme tavata. Hän kertoi, että hän on väärä henkilö, koska liikuntarajoitteiset kuljetuspalvelut eivät kuulu hänelle. Kysyi, miksei täällä ole ko virkamies? Lisäsin vielä, että silloin kun toimin viranomaisena, laki edellytti, että jos kansalainen tulee ”minun” luukulle ja totean, että hän on väärässä paikassa, minun pitää ohjata kansalainen oikealle luukulle.

No, pääsimme yhteiymmärrykseen. Virkamies täytti yhteisymmärryksessä ikäihmiseni kanssa tulevan kortin hakemuksen tietokoneellaan. Sitten virkamies lähti kunnanvirastolle tulostamaan hakemusta ja vielä päivän päätteeksi lupasi tulla hakemaan paperiin ikäihmiseni nimikirjoituksen. Sitten tulee joskus uusi vastuuvirkamies tekemään saman haastattelun, kuin tänään tehtiin ja minä matkustan 300 km, jotta olen paikalla tukena. näin työpäivät kuluvat rattoisasti.

Kun sitten esitin tai kerroin, että kun ja jos ikäihmiseni saa ko kortin, me valitsemme vakiotaksin ikäihmiselleni ajoihin. Ei kuulemma käy. Hänelle annetaan puhelinnumero, josta taksi tilataan. Siis joka kerta uusi, outo kuljettaja vanhuksen kuskiksi. Sanoin, että tuossahan ei ole mitään järkeä. Vaikeutetaan vain vanhuksen arkea ja kykyä tulla yksin toimeen. Näin on kuulemma määrätty. Sitten vielä tuli kysymys, kuinka monta matkaa haluamme. Sanoin, että se on helppoa, koska laki määrää 18 matkaa minimissään ja sitä ei voi viranomainen harkita vähemmäksi. Torpattiin säästö!

Tämän päivän jälkeen olen entistä vakuuttuneempi, että me tarvitaan uutta tuulta julkishallintoon. Uusia tapoja ratkoa prosesseja ja näin saada turhia työtehtäviä, kuluja pienemmiksi ja sitä kautta rahaa ja kykyä selvitä kasvavasta ikäihmisten joukosta. On laitettava ko virkamieskin miettimään, miten asiat hoidetaan joustavasti ja vähennetään työssä käyntiä ja tehdään tehokkaammin töitä.

Hyvää vaalikevätta – kesää!

 

Suomalainen yhteiskunta, sen ministeriöt ja niiden valvonnassa toimivat virastot, viranomaiset, kunnat ja yhteisöt pitävät kiinni tiukasti ajatuksesta, että he kuuluvat joko sisäisen tai ulkoisen turvallisuuden piiriin. Tähän on selvä syy. Vuosisatojen ajan me olemme aina ajatelleet turvallisuutta ulkoisen uhkan kautta. Sotilaallisen uhkan pohjalta, se edellä on luotu muun valtakunnan varautuminen ja turvallisuus, yhteiskunnan ja yksilön turvallisuuden mallit. Asia mullistui, kun Neuvostoliitto ja Varsovan liitto kaatuivat. Nato ja Länsi luulivat, että ikuinen rauha on kohdannut Eurooppaa. Jotkut valtiot lopettivat armeijansa. Meilläkin oltiin jo unohtamassa totuus. Kissalahjat valtiojohtaja tasolla hämäsivät ja realistisimmat kenraalitkin unohtivat sen, että ennen meitä, lähes joka sukupolvi on kokenut idän uhkan todellisena. Nato alkoi miettiä, mitä tehdä, kun ei ole vihollista. Saman edessä oltiin Suomessakin. Päätettiin perustaa kansainvälinen kriisinhallintajoukko täydentämään puolustusvoimien tehtäviä. Kun esittelin sen koulutusohjelmaa Porin prikaatin komentajan kanssa pääesikunnassa, kysyi eräs kenraaleista: ”Mihin ihmeeseen Mauri olet menossa tuon joukon kanssa?” Kerroin, ettei sitä ole minulla kukaan sanonut. Käskettiin vain perustaa Suomen kansainvälinen kriisinhallintajoukko. Onneksi koulutusohjelma rakennettiin heti alusta alkaen sotakelpoisen ja tahtoisen joukon luomiseen taisteluammuntoineen, siis rakennettiin myös kotimaan puolustusta.

Nukuimme Ruususen unta kaksikymmentä vuotta. Vaikka tilanne lähialueellakin muuttuu, vain sotilaallinen maanpuolustus eli jonkinlaista reaaliaikaa. Se on tänään iskussa niin, että jos joku haluaa entisin sotilaallisin keinoin iskeä, se on kallista ja verta valuu paljon. Mutta huolissani olen siviiliyhtyeiskunnan tilasta. Sen todisti jo Tapaninpäivän myrsky ja tänään todistamme sitä, ettei pandemian varautuminen ollut kunnossa. Eduskunnan hyväksymässä yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa on häiriöitä lueteltu sähkön jakeluongelmien ja pandemian lisäksi vielä 35 muuta.

Meidän pitää miettiä, miten Matti ja Maija suomalaisen, talouselämän, sairaaloiden, vanhusten hoitolaitosten, koulujen ja päiväkotien ongelmat eroavat seuraavissa sähköongelmissa, jos

• kansalainen itse aiheuttaa ongelman näppäryydellään,
• syy on laitevika,
• luonnon katastrofi tai
• ulkovallan sabotaasi.

Sähkö katkeaa kotoa, sähköliesi ei toimi, lämmitys ei pelaa, puhelimet lopettavat toiminnan, netti ei toimi, WC:n pönttö ei tyhjene, kaupat suljetaan, polttoainetta ei myydä, koska rahastusta ei voida toteuttaa ja bensapumput eivät toimi. Miten olemme luoneet kuntien, viranomaisten, talouselämän yhteistoiminnan? Miten turvaamme kansalaisten selviämisen helmikuun kaltaisilla pakkasilla? Silloin ei auta, vaikka korkeat johtajat syyttelevät toisiaan televisiossa, jos sekään toimii.

Suomi on jaettu kuntiin perustuslaissa. Siis tapahtuu meillä mitä tahansa, se tapahtuu aina jossakin kunnassa. Siis suomalainen kunta on merkittävä toimija sisäisen ja jopa ulkoisen turvallisuuden toimijana, varautujana. Valmiuslaki sanoo, että se, joka johtaa toimintaa normaalioloissa, vastaa toiminnasta myös poikkeusoloissa ja valmistautumisesta siihen. Siis suomalaisessa kunnassa se henkilö on kunnan johtaja. Jotta pääsisimme reaalikuvaan, meidän on kunnassa arvioitava häiriö häiriöltä sen vaikutuksia omaan hallinnon alaan ja sitten muihin hallinnonaloihin tässä ja nyt sekä vuosia eteenpäin.

Tähän prosessiin kutsutaan osallistumaan talouselämä ja se tekee omat toimenpideluettelonsa ja esitykset kunnalla. Miksi? Talouselämällä on samat tavoitteet kuin kunnalla, jatkaa avaintoimintoja kaikissa häiriö tilanteissa. Yhteistyöhön osallistuu myös viranomaiset. Vain pelastus- ja poliisiviranomainen voivat tehdä virka-apupyynnön puolustusvoimille. Puolustusvoimien pitää osallistua suunnittelutyöhön, koska silloin heillä on reaaliaikainen valmistautumistehtävä, varautumistehtävä virka-apuun, koskien myös poikkeusoloja. Työhön osallistuu myös seurakunta, koska kirkolla on sellaisia resursseja, joita yhteiskunta tarvitsee häiriö- ja poikkeusoloissa.

Edellä olevan selvityksen pohjalta kunta, viranomaiset ja jopa talouselämä voi antaa täsmä tehtäviä, valmistautumistehtäviä kolmannen sektorin toimijoille resurssivajeen kursimiseksi. Sen lisäksi meillä kunnassa on vielä merkittävä resurssi, kuntalaiset. Kansalaisten valmiudet esille tulleisiin tehtäviin kartoitetaan.

Kun hoitolaitosten johtajat, koulujen rehtorit, taloyhtiöt ovat mukana, saadaan valmiit toimenpideluettelot eri häiriöihin. Entisestä salaisesta, kassakaapissa säilytetystä varautumissuunnitelmasta syntyy näin jokapäiväinen johtamisen työkalu. Selvitystyössä tulee selväksi, että arviolta 3 tunnin sähkökatkossa toimenpiteet ovat aivan erilaiset kuin yli 3 vuorokauden katkossa. Työn tuloksena syntyy myös tiedotussuunnitelma vastuuhenkilöineen.

Kouluille ja kansalaisille tulee varmasti kouluttautumisvelvoitteita. Tähän liittyen koulujen opetusohjelmien oppimistavoitteita ja tuntijaon tarkastuksia joudutaan tekemään. Varautumistyötä sinun johtamalla työpaikalla voi johtaa vain yksi henkilö, Sinä itse, koska sinä vain voit tuntea työsi ja työpaikkasi toiminnan.

Turvallisemman yhteiskunnan puolesta!

Kirjoitus julkaistiin: Vakka.fi, mielipiteet 26.2.2021

Niin kauan kuin muistan, aina kun on tullut ongelmia taloudellisesti maailmalla tai kotimaassa, kunnissa on aloitettu keskustelu leikkauksista. Nyt vaalien alla puhutaan monissa poliittisissa ryhmissä, miten taloudesta on pidettävä huolta. Se onkin tosi kova haaste, etenkin sen jälkeen, kun nyt otettua 18,3 miljardin koronavelkaa aletaan maksaa takaisin. Ja veikkaan, ettei perälautaa voida vieläkään sulkea, koronaa ei ole nujerrettu. Eräät sanovat, eläkkeitä on leikattava. Hyvin helppo ratkaisu, mutta lisää veroja tai köyhyyttä ikäihmisille. Minusta on haettava uusia ratkaisuja. Meitä ikäihmisiä Suomessa on kaikkiaan yli 1,5 miljoonaa. Vain kymmenkunta prosenttia on jatkuvan avun tarpeessa. Loput pyrkivät tavalla tai toisella pitämään itsestään huolta tai heidät on pidettävä aktiivisina. Voitaisiinko ajatella, että mahdollistamme lapsien, nuorten, lapsiperheiden sekä ikäihmisten hyvän elämän tai ainakin sen tukemisen ikäihmisten kautta. Ikäihminen, yhteiskunnan resurssi. Ei leikata keneltäkään vaan ”hyväksikäytämme”, aktivoimme ikäihmisiä. Aktivoimme heidät ja myös talouselämää lisääntyvällä hyvinvoinnilla. Aktivointi on se sana.

Mitä se tarkoittaa. Jos saamme pidettyä ikäihmiset aktiivisina henkisesti ja fyysisesti, he tai me elämme 10–20 vuotta pidempään poissa laitoksista. Miltä tuntuisi aluksi tavoite, 500 000 tuhatta suomalaista 10 vuotta pidempään kotona?

Yksi keino on, kannustamme heitä jatkamaan työurallaan, tai hankkimaan uuden työn. Kannustan kaikkia kokeilemaan. Itse vaihdoin 40 vuotisen johtamisuran puolustusvoimissa ja vapaaehtoisessa maanpuolustuksessa palveluammattiin. Ajan invataksia. Olen oppinut siellä esimerkiksi, mitä tarkoittaa KIITOS. Yhteiskunta voisi laskea eläkeläisen verotusta tai tukea työnantajaa ikäihmisen aktivoinnissa.
Lisää tehtäviä syntyy, kun selvitämme resurssitarpeen ja palveluiden tuottamistarpeen eri hallinnon aloittain. Kartoitamme, mitä tarkoittaa, jos tietyllä hallinnon alalla teemme tietyn ratkaisun, mitkä ovat ratkaisun vaikutukset toisille hallinnon aloille tässä ja nyt sekä 10 vuotta eteenpäin. Nyt puhumme myös ennalta ehkäisevästä toiminnasta.

Miten voisimme pienentää julkisen terveydenhoidon taakkaa? Voisimmeko hyväksikäyttää tuhansia eläkkeellä olevia terveydenhoidon ammattilaisia julkisen terveydenhuollon tukena? Voisimmeko mahdollistaa omaishoitajille kerran viikossa mahdollisuuden omaan harrastukseen? Silloin omaishoitajaa tuuraisi vapaaehtoinen, ”sijais” omaishoitaja. Omaishoitaja jaksaisi näin pidempään, omainen pysyisi kotihoidossa pidempään ja ikäihminen, vapaaehtoinen pysyisi henkisesti aktiivisena ja poissa laitoksesta pidempään.

Voisivatko vapaaehtoiset terveydenhuollon ikäihmiset ottaa kansalaisilta verikokeita, esimerkiksi sokeria, verenpainetta, punnita jne? Vapaaehtoisille annettaisiin raja-arvot ja kun ne ylittyvät, asiakas ohjattaisiin terveydenhoitajalle tai lääkärille. Asiakkaalla voisi olla sinikantinen vihko, jonne seurantahistoria kirjattaisiin. Näin toimisi seuranta ilman terveydenhoidon tietojärjestelmiä ja tietoturvaoikeuksia. Esitän tavoitteeksi, yksi aivoverenvuoto vähemmän vuosittain joka kunnassa.
Voisimmeko käyttää ikäihmisiä koululaisten ja nuorten harrastustoiminnan ohjaajina? Voisimmeko opettaa sähkökatkojen osalle valmiuksia koululaisille vapaaehtoisia ikäihmisiä hyväksi käyttäen? Voitaisiinko opettaa taitoja viikko ilman sähköä jne. Ikäihmiset hallitsevat käden taidot. Ei muuta kuin ”hyväksikäyttämään”.

Voisimmeko lisätä yhteisöllisyyttä niin, että ikäihminen voisi toimia lapsiperheen ”sijais” isovanhempana? Uskon käyttöä olevan.
Edellä esitetty edellyttää muutamia asioita. Emme etsi niitä vastauksia, miksi asiaa ei voi toteuttaa vaan arvioimme resurssitarpeen hallinnon aloittain. Siinä kunnanjohtajalla on merkittävä rooli hallinnon alojen kartoitustyön johtajana. Työhön on kutsuttava mukaan terveydenhoidon kuntayhtymät, talouselämä, viranomaiset ja seurakunta. Tämän työn pohjalta vapaaehtoisjärjestöille tarjotaan täsmällisiä tehtäviä.
Työn voi aloittaa nyt ja toteuttaa täysin, kun korona on nujerrettu. Työn toteutuksessa tulee esille varmaan kymmeniä, jos ei satoja resurssitarpeita, joihin meitä ikäihmisiä voidaan aktivoida.

Maurin blogi

Linkki  YLE:n vaaligalleria videooni.

http://vaalikone.yle.fi/eduskuntavaalit2015/vaaligalleria?emer%5Bpn%5D=mauri+ikonen&emer%5Bpd%5D=&emer%5Bpp%5D=&emer%5Bpg%5D=&emer%5Bpar%5D=18_90&emer%5Bpk%5D=a&emer%5Bpk%5D=a&emer%5Bpo%5D=#5189

Linkki Radio Melodian haastatteluni Helmikuun 22.päivältä. Aiheena Ukrainan tilanne. Haastattelijana Markus Majabacka.
https://www.youtube.com/watch?v=_isDzIMQDno&app=desktop

Rannikkoseutu -lehden videohaastattelu https://www.youtube.com/watch?v=P0U69Q3NQ9c

Tutustuin 10.12. illalla kunnallistoimikunnan kanssa Turun Lentoasemaan. Esittely nykytilasta ja kehitysnäkymistä oli mielenkiintoinen. Kenttä on yksi 24/7 auki olevista kentistä. Sillä turvataan viranomaistoiminta ympärivuorokautisesti ja myös maan ilmatilan varmistus ajoittain, koska ilmavoimat käyttävät kenttää päivystyskenttänä. Lisäksi alueella on merivartioston helikopteri tukiosineen.  Helikopteria käytetään esimerkiksi meripelastuskseen. Lisäksi kentällä toimii tulli, ainakin toistaiseksi. Talouselämän kannalta tullin pysyvä päivystys on tarpeellista, välttämätöntä. Vielä tämänkin lisäksi kentältä on lääkärihelikopteri.

Jotta kenttä säilyisi, pitäisi turvata sen siviililiikenne. Se taas edellyttää matkustajia ja oikean kaluston kohtaamista. Mitä me kansalaiset voisimme tehdä? Matkustaa täältä kotikentältämme. Se edellyttää, että aina kun varaamme lennon, tutkimme pystymmekö aloittamaan lennon Turusta. Jos emme, vaadimme matkanjärjestäjiltä tätä. Miksi on kannattavaa lentää Turusta. Miettikää aikoja, joita kuluu esimerkiksi mentäessä Helsinki Vantaa kentälle. Joka paikasta Varsinais-Suomesta on nopeampi matkustaa omalle kentälle. Turussa jätät auton kentän viereen, halpa parkkimaksu, 5 minuutin kävely ja olet turvatarkastuksessa. Nyt kentällä ovat uudet kauppa ja ravintolatilat. Ja mieti, miten hienoa onkaan tulla kotiin, 5 minuuttia ja olet autossasi kotimatkalla ja maksimissaan Varsinais-Suomessa vain tunti ja kotona. Julkinen liikenne pelaa myös ja jos saamme matkustajamäärät kasvamaan, sekin varmaan kehittyy.

Tämän kehityksen turvaaminen vaatii vain hieman itsekkyyttä meiltä varsinaissuomalaisilta ja palvelut kehittyvät ja paranevat. Tehdään se yhdessä! Tämänkin asian edestä olen valmis toimimaan. Hihat on kääritty!