Hyvinvointi – Turvallisuus – Huolenpito

Peruuttamattomien koronavaurioiden estämiseksi on jouduttu ottamaan velkaa. Suomi on ottanut sitä noin 20 miljardia euroa. Kukaan ei tiedä, milloin pandemia on ohitse. Varautumisella asioita olisi voitu helpottaa, mutta vuosi sitten jouduttiin toteamaan, että varautuminen ei ollut riittävää. Yksi asia on kuitenkin varma: velka on maksettava.

Kuntien taseet näyttävät hyviltä, kun koronatukea on jaettu avokätisesti. Sen jakaminen on kuitenkin kohta ohi. On tehtävä jotakin muuta, korotettava veroja tai leikattava. Verojen korotus vähentää kysyntää ja tappaa yrittämisen ja vain yrittäminen työllistää. Leikkaaminen kurjistaa yhteiskuntaa. Jää jäljelle uusien toimintamallien ja resurssien haku. Se on hankalaa, koska muutos aiheuttaa vastarintaa ja rutiineista poikkeaminen johtaa epämukavuusalueelle.

Elin 90-luvun laman tehtävissä, joissa puolustusvoimien tehtävät säilyivät ja rahat vähenivät. Oli pakko miettiä uusia tapoja toteuttaa tehtäviä. Sama toistui Maanpuolustusyhdistyksen piiripäällikkönä 2000-luvun alussa. Puolustusvoimat tarvitsi vain noin 250 000 asevelvollista, reserviläistä sodan ajan joukkoihin. MPK voisi kouluttaa puolustusvoimien tarpeisiin muun muassa reservin kouluttajia ja joukkoja.

Varsinais-Suomeen koulutettiin 350 täsmäkoulutettua kouluttajaa. Se vei kaksi vuotta ja sitten he olivat valmiita. Säkylässä oli harjoitus, jonka reserviläinen suunnitteli ja johti. Harjoitukseen osallistui 2200 reserviläistä ja se maksoi 20–25 prosenttia samanlaisen kertausharjoituksen kuluista. Palaute harjoituksesta oli parempi kuin kertausharjoituksissa.

Mihin loppuja reserviläisiä voisi käyttää? Mihin kolmannen sektorin toimijoita? Mihin lähes 1,5 miljoonaa ikäihmistä?

Kunta on keskiössä, koska kaikki, mikä tapahtuu Suomessa, tapahtuu jossakin kunnassa. Tätä prosessia johtaa kunnanjohtaja, koska valmiuslain mukaan hän, joka johtaa normaalioloissa, johtaa myös poikkeusoloissa.

Prosessissa on mukana kunnan alueen talouselämä. Sillä on sama tavoite kuin kunnalla: jatkaa avaintehtäviään kaikissa tilanteissa. Prosessiin osallistuvat myös muun muassa viranomaiset ja seurakunta. On kysymys hyvinvointia, turvallisuutta ja hoivaa tuottavasta yhteistyöstä.

Resurssikartoituksen myötä voimme tarjota kolmannelle sektorille tarkkoja tehtäviä normaali-, häiriö- ja poikkeusoloissa. Näin tuotamme osan tarpeista kolmannen sektorin toimenpitein. Tärkeä resurssi on myös kuntalainen itse.

Merkittävä resurssi on kasvava joukko ikäihmisiä. Luulen, että se aika on ohitse, että tietyssä ikävaiheessa sinut siirretään syrjään yhteiskunnan painolastiksi. Meitä on vain runsaat 1,5 miljoonaa. Kymmenen prosenttia tarvitsee jatkuvaa hoivaa, 40 prosenttia haluaa jatkaa työtehtävissä.

Lopuille voimme tarjota toimintaa lapsiperheiden, nuorten, koululaisten iltapäiväkerhojen, omaishoitajien ja ikäihmisten avustamisessa ja aktivoinnissa. Tämän oivaltaminen on tärkeää, koska pitämällä ikäihmiset henkisesti ja fyysisesti aktiivisina, he pystyvät elämään kotona 10–20 vuotta pidempään.

Tällä hetkellä puhutaan taas sotesta. Kunnalle jää edelleen paljon, ainakin ennaltaehkäiseviä tehtäviä. Tarvitaan tekijöitä, mutta ennen kaikkea uutta ajattelua. Ihmisen on paljon helpompi tehdä niin kuin ennenkin. Sama koskee organisaatioita ja yhteiskuntaa.

Meidät on pakotettu muutokseen. Velka, ikääntyvä kansa ja halu tuottaa entistä enemmän etuisuuksia kansalaisille pakottavat hyväksymään muutoksen. Mitä nopeammin ja hallitummin, sitä helpompaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.