Olen saanut työskennellä kotimaassa ja ulkomailla vastuullisissa tehtävissä, joissa on odotettu tulosta ja hengissä säilymistä sekä alaisista huolehtimista. Lisäksi olen saanut tutustua suomalaisen ja eri maiden yhteiskuntien toimivuuteen.
Sotilasalueen päällikkönä edustin puolustusvoimia kunta- ja viranomaisyhteistyössä. Kun lisäksi olin 11 vuotta vapaaehtoisen maanpuolustuksen piiripäällikkönä, katson omaavani laajat tiedot suomalaisen yhteiskunnan toiminnasta normaali- häiriö- ja poikkeusoloissa.
Viimeiset 6 vuotta olen toiminut invataksin kuljettajana. Siinä työssä olen saanut tutustua ruohonjuuritasolla suomalaisen sosiaali- ja terveyspolitiikan käytäntöihin.
Nyt minut on pyydetty kilvoittelemaan kunnanvaltuutetun paikasta. Katson, että kokemukseni ja valmiutensa ovat hyvät. Hihat ovat kääritty Maskun ja maskulaisten puolesta. En pelkää myöskään Peruskuntayhtymä Akselin velvoitteita.
Odotan sinun valtuutustasi työhön!